
Lähialueen palvelut
Meren verran parempi Särkisalo
Särkisalon kunta yhdistyi kymmenen muun kunnan kanssa Saloksi vuonna 2009. Kyläläiset perustivat entiseen vanhainkodin tiloihin kylän yhteinen toimintakeskuksen ja olohuoneen Särkisalokoti. Lisäksi täällä toimivat yhdistykset järjestävät aktiviteetteja kaiken ikäisille sekä tapahtumia pitkin vuotta. Lisätietoa löytyy tapahtumakalenterista.
Pyörällä, autolla tai veneellä tuleville matkailijoille Särkisalon upea luonto ja meri antavat mahdollisuuden niin hiljentymiseen kuin myös monenlaiseen tekemiseen yhdessä perheen ja ystävien kanssa.
Särkisalo tunnetaan hyvistä kalavesistään. Paikkakunnan matkailuyrittäjät tarjoavatkin kalastuspalveluita, veneen vuokrausta, vierasvenepaikkoja kahdesta eri satamasta sekä polttoaineen myyntiä.

Tiiranta
Tiiranta on jokasään kahvila-ravintola (A-oikeudet) Tiirantorin rannan kupeessa. Lämmitetty ja katettu ulkoterassi jatkuu aurinkoterassina, joka takaa tunnelman vuodenajasta riippumatta. Kahvin ja ruoan lisäksi Tiirannassa tapahtuu viikonloppuisin vaihtelevan ohjelmiston mukaisesti. Mm. Perjantai-pinko ja erilaiset esiintyjät tuovat viihdettä pitäjään.
Läpi vuoden palvelee myös elintarvikemyymälä, jossa asiamiesposti ja Veikkauksen palvelut.

Ravintola Nixor
Täällä yhdistyvät herkullinen ruoka, meri ja saaristotunnelma. Menu vaihtelee burgereista salaatteihin ja ribseihin – jokaiselle löytyy oma suosikki. Juoman voit nostaa vaikka auringonlaskun kunniaksi. Nixor ei ole liian fiini, mutta aina fiiliksessä mukana.
Nixoriin on helppo saapua kaunista saaristotietä. Autoille on pysäköintitilaa sillan kupeessa. Niksaaren saaristotie ja ravintola saarella tekevät paikasta erityisen ja meri ympärillä viimeistelee tunnelman.

Café Vinssi
Café Vinssi on viihtyisä kesäkahvila ja terassi meren äärellä Förby Marinassa. Kahvilassa on tarjolla itse leivottuja makeita ja suolaisia herkkuja, raikkaita salaatteja, virkistäviä juomia, erikoiskahveja ja teetä sekä alkoholijuomia. Kesällä kahvilassa järjestetään erilaisia tapahtumia ja terassilla soi myös live musiikki.